Jotain kivaa tölkkinipsuista? Yeah, right.

Minun pitäisi ajatella töitä, mikä tarkoittaa sitä, että aivot pyrkivät ajattelemaan jotain aivan muuta. Tänään olen ajatellut tölkkinipsuja.

Meille on kellariremontin yhteydessä kerääntynyt jätesäkillinen tyhjiä kaljatölkkejä. Mieheni tietää parhaiten miten remontti ja olut kuuluvat yhteen, mutta näin kuitenkin on käynyt. Ja kukaan ei ole tietenkään viitsinyt/muistanut viedä tölkkejä kauppaan. Tänään kävin sitten laittelemassa niitä pienempään pussiin, ja ryhdyin napsimaan avausnipsuja irti. Mielessäni siinsivät monet näkemäni, taidokkaasti toteutetut tölkkinipsuvirkkaukset. Näin jo itseni pikkujoulumekossa, kaulassani nipsukoru... kunnes aloin etsiä ohjetta.

Tämän löysin ensimmäisenä. En to-del-la-kaan ala vääntä jokaista pikkunipsun reunaa pyöreäksi. Enkä to-del-la-kaan jaksa noudattaa tuota ohjetta.

Ehkäpä minulle sopisi joku hieman pienempi ja yksinkertaisempi malli, kuten tämä? Tuollaiseen kämmenen kokoiseen työhön pääni ei ehkä väsyisi. Ehkä.

Tai ehkä vielä pienempää, kuten tässä? Tosin nuo korut ovat niin kauniita, ettei oma esteettinen silmäni tai virkkaustaitoni koskaan riitä saamaan tuollaista aikaiseksi.

Kävi miten kävi, aion jatkaa nipsujen keräilyä. Ovathan ne ihan kivoja koristeita ja nättejä, ihan vaan vaikka lasipurkissa säilytettynä.

DIY: Ylijäämäkassi ja farkkuessu

Aloitin isantilaisneuleen hihan neulomisen. AARGH! Ei siitä sen enempää.

Palaan iloisempiin tunnelmiin ja vähän vanhempiin tuunauksiin, koska niiden ajattelusta tulee parempi mieli. Ja niitä voi käyttää, toisin kuin tuota islantilaisneuletta, joka ei varmaan koskaan näe päivänvaloa...

Ensin tällainen Lilla My -kassi:

Tällainen neliömallinen olkalaukku on varmaan maailman helpoin ompelutyö. Ostin muutama vuosi sitten Hemtexistä pallopöytäliinan, jota jouduin lyhentämään n. 40cm. Ylijäämäpalasta ompelin tämän kassin, joka on siitä näppärä, että kangas on vahakäsiteltyä -> sietää kosteutta ja on jäykempää kuin tavallinen kangas. Koristeena lentää sateenvarjolla Pikku-Myy, jonka leikkasin keittiöpyyhkeestä ja applikoin kassiin liitelemään. 


 Toinen superhelppo tuunaus on tällainen farkkuessu (pahoittelen huonoa kuvaa):

En tiedä miten tämän selittäisi järkevästi, mutta pohjana ovat vanhat farkut. Tärkeää on, että vyötärökaistale on jotakuinkin sopiva. Leikkaa farkut reisien kohdalta poikki. Ratko haarasauma auki niin että housuista tulee hamemainen. Leikkaa etuosa kokonaan halki ja poista vetskari, mutta jätä nappi vyötärökaistaleeseen. Huolittele reunat haluamallasi tavalla, itselläni on tuollaista pallonauhaa.
Essuksi tekele muuttuu pukemalla se nurinpäin päälle eli takataskut tulevat eteen ja essun kiinnitys tapahtuu takaa housujen napilla.

Oliko vaikeaa? Ei.
Oliko vaikeasti selitetty? Kyllä.
Tsemppiä.

P.S. alemmassa kuvassa myös todelliset kestävän kehityksen villasukat: varret mummovainaani aikoinaan kutomat, joihin äitini uusi teräosat. Miksi heittää pois koko sukkapari, jos voi uusia kuluvat osat?

Talvi saa, niin myös minä.

Kutomispuuskan nimittäin. Onkohan se jokin biologinen ominaisuus, että talven lähestyessä ja ilmojen kylmetessä alkaa tehdä mieli vain käpertyä sohvan nurkkaan ja kutoa lämmintä? Ihmeellistä, ettei ihmisen evoluutio ole luonut Pohjoismaihin jonkinasteista talvihorrosta. Olisi tämä synkkyys paremmin siedettävissä.

Mutta minä en vaivu synkkyyteen! Islantilaisen villapaidan projekti etenee, koska sain viimein (hengähdystauon jälkeen) hankittua sopivan kokoiset pyöröpuikot hihojen neulomiseen. Jee! Kunhan saan ekan hihan aloitettua, niin kyllä se tästä lähtee. Valitsemani lopapeysan ohje on muuten ilmaiseksi saatavissa TÄÄLTÄ. Siellä on myös muita islantilaisia neulemalleja tarjolla lapsille ja aikuisille. Ja sen pitäisi näyttää valmiina jotakuinkin tältä:

Voin jo tässä vaiheessa kertoa, että niin ei tule käymään.








Sitten innostuin myös jostain syystä Kotolivingin Satunnaisia sankareita tilkkutakkiprojektista, josta kuvia TÄÄLLÄ. En löytänyt järkevämpää sivua, pahoittelen. Mutta idea ehkä käy selväksi. Minun hermoilleni tällainen pieni nysvääminen, jossa saa nopeasti ja helposti valmista, voisi sopia. Toisaalta voi käydä kuten mummoruutujen kanssa: ruutuja ja tilkkuja on lopuksi vino pino, mutta kärsivällisyys ei riitä viimeiseen pinnistykseen eli takin kokoamiseen. Ehkä niistä voi tuunata jotain...?

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

DIY: Villapaidan helman jatkaminen mummoruuduilla

Tässäpä maailman helpoin vinkki. Siis jos nurkissa sattuu olemaan liian lyhythelmainen neule (miksei joku muukin vaate) ja ylimääräisiä virkattuja mummoruutuja.

Itse innostuin harjoittelemaan toissakesänä mummoruutujen virkkausta, mutta en ollut lainkaan suunnitellut mihin niitä käyttäisin. Lopulta minulla oli iso kasa ruutuja, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi esim. peitteen tekemiseen. Ja energiakin loppui (kuten yleensä näissä superinnostusprojekteissa tapahtuu).

Jostain alennusmyynnistä ostin kivan mustan neuleen, mutta harmillisesti siinä oli tosi lyhyt helma (=liian lyhyt mahani piilottamiseen). Sitten otin kehiin mummoruudut.

Nuo ruudut on virkattu Novitan minikerillä, jotka ovat ihan superia tällaisiin pieniin, makeanvärisiin töihin! Jos virkkaisin amigurumeja, nämä kerät olisivat siihen mainioita. Virkkausjäljestä ei tarvitse sanoa ilkeyksiä, tämä oli tällainen opintoprojekti.

Jotenkin tuo ruudun koko oli sellainen, että se sattui ihan kohdilleen myös neuleen takaosassa, jossa on nappilista (kyllä, se on takana). Jos olisin halunnut pidemmän neuleen, olisin voinut laittaa useamman rivin ruutuja. Ja nämä sopisivat varmaan myös hameenhelmaan, toppiin, takkiin, johonkin tuunaukseen välikappaleeksi, tyynyliinaksi, peitteeksi... Ehkä pitäisi virkata näitä lisää niin kauan kuin lankoja riittää ja katsoa mitä näistä vielä syntyy!

DIY: avain-kännykkäpussukka

Olin kaipaillut työpaikalle järkevää systeemiä avainten ja puhelinten (2kpl) kuljettamiseen, kun firman osastojen välillä saa kulkea paljon ja joka välissä pn lukittu ovi. Avainnauha kaulan ympärillä ei tuntunut kivalta ja jätti puhelinongelman jäljelle. Silloin suunnittelin oman pussukan näille tarpeellisille tavaroille.

Pussukka on mitoiltaan Lumia/iPhone-optimoitu ja siinä on kaksi lokeroa. Joskus laitan kauppaan lähtiessä bonuskortit ja maksuvälineet yhteen lokeroon, jolloin säästyn lompakon kanniskelulta (paljon rahaa, painava. Heh.) Pussukan nauha on mitoitettu niin, että sen saa poikittain olan yli ja se roikkuu hieman lonkan yläpuolella. Avaimille on kiinnityshakanen, joka on irrotettu jostain mainosnauhasta. Ompelemiseen kykenee jopa kaltaiseni tumpelo: suorakaiteen muotoiset palat kiinni kolmelta sivulta. Pussinsuuhun taite ja siisti ommel.

Vinkki!! Messuilta ja työreissuilta yms. saa aina kaikkea turhaa sälää, mutta kannattaa katsoa onko niissä jotain hyödynnettävää! Olen heittänyt roskiin noin ziljoona mainosavainnauhaa, mutta niiden metalliosat ovat löytäneet uuden elämän. 

Elämästä ja kuoleman väistämättömyydestä

Vierailin viikonloppuna tätini ja isoäitini luona maalla. Tulee käytyä ihan liian harvoin. Matka on pitkä ja vierailut katkeransuloisia. Rakastan sukujani ja rakastan seutua, jossa juureni ovat. Mutta luopumisen ja irti päästämisen tunne on vierailuilla aina läsnä.

Tädilläni on syöpä, joka on levinnyt sisäelimistä luustoon. Juuri mitään ei ole tehtävissä, vain kivunlievitystä ja sitten saattohoito, ellei jokin ihme tapahdu. Itse hän tuntui suhtautuvan asiaan tyynesti, minä yritin vain pitää itseni kasassa.

Isoäitini jäi leskeksi viime joulukuussa, kun isoisäni kuoli 92-vuotiaana. Yhteisiä aviovuosia ehti kertyä 67. En osaa edes kuvitella, millaista on olla jonkun kanssa yhdessä yli puoli vuosisataa, ja sitten eräänä päivänä toinen on poissa. Isoäitini on hyvässä kunnossa ja asuu itsenäisesti, vaikka täyttää ensi keväänä 90 vuotta. Mutta häntä halatessani tunnen, kuinka vanha hän on, vartalo on kevyt ja hauras kuin pienellä linnulla. Haluaisin ottaa syliin ja suojella, sanoa "älä mene pois". Kuitenkin tiedostan, ettei aikaa ole enää kauan jäljellä.

Vihaan hyvästejä, vihaan rakkaistani luopumista, vihaan sitä, ettei siihen koskaan voi olla valmis. Vihaan sitä, että heidän mukanaan menetän osan itseäni, juuriani ja lapsuuttani. Haluaisin säilöä kaikki muistoni purkkiin, mutta tiedän, että muistotkin haalistuvat ja rapistuvat kuten rakennukset lapsuuteni pihapiirissä. 

DIY: Lego-korut

Lego-palikat ovat maailman mahtavimpia leluja. Paitsi silloin kun niiden päälle astuu paljain jaloin. Mutta muuten niistä voi tehdä ihan mitä vaan! Siis i-han mi-tä vaan!!! Jos minulla olisi aikaa, rakentelisin niillä vieläkin, mutta lasten kasvettua myös legot on siirretty varastoon. Mutta en suostu luopumaan siitä laatikosta, siinä on legoja minun ja mieheni lapsuudesta. Kun siihen on lisätty lastemme legot, on laatikossa varsinainen sukupolvien lego-kerrostuma!

Jostain tuli ajatus kokeilla lego-korujen tekemistä, varmaan niitä oli jossain myynnissä tai jonkun blogissa. Enhän minä itse mitään keksi, kopioin vaan omiin tarpeisiin ja kesälomalla oli aikaa testailla. Mutta kivojahan noista tuli, helppo oli tehdä ja mahdollisuuksia olisi vaikka kuinka!

Lego-sormuksia. Valmis sormuspohja (Sinooperi), liimaa ja legoja.

"Pocket Thief", lahja ystävälle. Rosvoryöväri-lego, jonka liimasin pieneen avaimenperärasiaan (Tiger).

"The Guy Who Didn't Make it to the Legoland". Legoukkeliparka roikkuu avaimenperälukosta, kaulanyöri Sinooperista

"Cliffhanger Granny". Old school legomummo 1970-luvulta pääasi roikkumaan kaulaan. Tämä onkin ilmeisesti joku cross fit-teräsmummo, kun jaksaa roikkua noissa lukoissa.

Superviikonlopun jälkiherkistelyä

Mennyt viikonloppu oli täynnä onnea. Heräsin tänä aamuna liian aikaisin, kesken unien, ja löysin itseni vuodattamasta onnen kyyneleitä pakahtumiseen asti. Elämässäni on paljon hyvää.

Musiikki. Osallistuin aikuisten bändileirille lauantaina ja sunnuntaina. Lauloin, soitin, halailin vanhaa ystävää, nauroin, söin hyvin, tassuttelin villasukissa. Musiikki on henkireikä. Jos maailmasta saisi valita vain yhden taiteen, ottaisin musiikin.  Opin soittamaan bassoa ja lauloin punkia!

Roller derby. Olen aina harrastanut urheilua ja harrastan yhä. En ole himoliikkuja, mutta nautin liikunnan aikaansaamasta endorfiiniryöpystä ja itsensä ylittämisen tunteesta. Kolmesti viikossa treenaan roller derbyä, kerran viikossa jääkiekkoa ja muina päivinä koitan ehtiä lenkille tai salille muun perheen ja työn aikataulujen sallimissa rajoissa. Lauantai-iltana olin Pasilan urheilutalolla katsomassa historian ensimmäisiä roller derbyn SM-finaalipelejä.

Suomen mestari Kallio Rolling Rainbow kultamitalin varmistuttua. 

Roller derby on vauhdikas kontaktilaji. Siinä ei kumarrella ketään, eikä pyydellä anteeksi omaa olemassaoloa. Silti tuntuu, kuin olisimme suurta perhettä. Monelle, ei vain minulle, roller derby mahdollistaa paon tosielämän sukupuolinormeista ja -odotuksista. Naisia ei ole totuttu näkemään taklaamassa, vihdoin on lupa olla raju ilman että se tulkittaisiin epänaiselliseksi. Roller derby -yhteisö on avoin ja suvaitsevainen, minkä vuoksi siellä näkyvät sateenkaaren kaikki värit. Vaikka itse elän normiheteron elämää, olen aina tuntenut olevani jotenkin marginaalissa, vähän kummallinen. Roller derbyssä minulla on paikka, jota kukaan ei kyseenalaista.

Ystävät. Olen onnellisessa asemassa, kun minulla on ympärilläni lapsuusystävien tiivis rinki. Pisin ystävyys on alkanut parivuotiaana ja muutkin ala-asteella. Emme nykyään tapaa kovin usein, mutta tieto heidän olemassaolostaan rauhoittaa. Olemme muuttuneet vuosien varrella, mutta jokaisessa on jäljellä tutut piirteet, hyvät ja huonot, kaikki muistot ja yhdessä koetut jutut. Nauramisesta ei meinannut tulla loppua. On ihanaa istua iltaa ihmisten kanssa, joille ei tarvitse selitellä mitään.

Tämä kuva ei liity juttuun mitenkään, mutta aina on tilaa söpöille pikkukisuille.

En olisi halunnut herätä maanantain arkeen lainkaan.

DIY: Läppärilaukku vanhoista farkuista

Nyt on niin helppoa tuunausta, että melkein hävettää. Kaipasin läppärilleni persoonallista laukkua, joten oli itse ryhdyttävä tuumasta toimeen.

Komeron hyvin organisoidusta kangaskätköstä löysin farkut, joita oli jo kiitettävästi saksittu muihin projekteihin.

Ompeluharrasteeni häpeäpilkku, komerollinen sekalaisia kangaskasseja.

Lantio-osa niistä sentään oli jäljellä, vaikka toinen takataskukin oli nyysitty. Koska kyseessä oli lasten farkut, sattui vyötärönympärys olemaan juuri läppärilleni sopiva. Siispä vain vähän haaroista korjailua ja suora sauma alareunaan... Tattadaa, The Laptop Bag on valmis!

Kahvoja hamstrasin kerran Tiimarista vähän suuremman satsin. Tässä laukussa ratkoin vyölenkkien alareunat, ujutin kahvat paikoilleen ja ompelin saumat takaisin kiinni.

Puuttuvan takataskun paikalla oli pari rumaa reikää, jotka peitin ompelemalla päälle sinisen pitsiliunan. Olen hamstrannut kirppareilta erikokoisia, pyöreitä pitsiliinoja, joita voi sitten käyttää mihin haluaa. Odottelen niiden suhteen vielä varsinaista kuningasideaa.