DIY: Tölkkinipsukoru, versio 1.0

Minulla oli kaksi vaihtoehtoa: 1) siivota, 2) tehdä käsitöitä. Luonnollinen valinta osui numero kahteen. Aloin siis testailla tölkkinipsujan mallaamista jonkinlaiseen koruun. Löysin vieläpä ohutta, hopeanväristä kuminauhaa, jonka ajattelin olevan hommaan sopivaa.

En ottanut mistään mallia, koska en kykene sellaiseen. Virkkasin ensin ketjusilmikoilla ranteeseen sopivan ketjun. Sitten aloin virkata kiinni nipsuja tasaisin välein kiinteillä silmukoilla. 

Huomatkaa, että tavallisesti nipsuohjeissa nipsut asetetaan toisinpäin, mutta minä päätinkin tehdä päinvastoin. Laiskuutta, mutten myöskään nähnyt syytä tehdä toisin. Nipsujen välissä on aina muutama silmukka. 

Ja katso, se on pyöreä! Se on koru!

Ja katso miten ruma se on, mutta ei haittaa! Ehkäpä jonain tylsänä päivänä innostun tekemään version 2.0 ja silloin tappi irtoaa! 

Maja ja whiplash

Kävin itsenäisyyspäivän aattona pitkään odottamallani keikalla: The Sounds Tavastialla. Mahtava yhdistelmä, tuo bändi istuu pienehkölle klubille NIIN paljon paremmin kuin suurelle areenalle.

Ja Maja Ivarsson... Se mimmi huokuu itsevarmuutta ja karismaa. Haluan olla oman elämäni Maja. 

Mutta kesken keikan niskaani alkoi särkeä ja olemisesta tuli vaikeaa. Jouduin vaihtamaan paikkaa, jotta olisi helpompi hengittää ja niskan jännitys lakkaisi. Ymmärsin syyn pian: edellisenä iltana autoni perään ajoi toinen auto, ja vaikka vauhtia oli vähän, niskani retkahti. Nyt on sitten googlediagnoosin (!) perusteella ns. whiplash eli niskan retkahdusvamma. Lievänä menee ohi särkylääkkeillä ja levolla, mutta ottaa päähän (kirjaimellisesti) tämä päänsärky ja jomotus. 

Tämä oman elämänsä Maja keskittyy siis lähiaikoina buranan naposteluun ja niskalepoon. Jos malttaa. Tuskin Majakaan malttaisi.

Sigur Rós ja islantilaiset villapaidat

Lauantai 30.11.2013 jää henkilökohtaiseen keikkahistoriaani melkoisena taide-elämyksenä. Olin Hartwall-areenalla katsomassa islantilaista Sigur Rósia. Huh. Melkoisen sanaton olen, kerrankin.

En ole koskaan ollut keikalla, jossa tuhannet ihmiset kuuntelevat ja katsovat ihan hiljaa. Teatteri ja ooppera ovat asia erikseen, nyt oltiin sentään rock-keikalla! Itse istuin katsomossa koko vartalo jännittyneenä, hartiat korvissa (huomasin sen vasta keikan loputtua, kun vedin henkeä ja rentouduin). Keikan jälkeen minulla oli tunne, kuin olisin käynyt jonkun sielussa. Itketti ilman syytä.

Sigur Rósista on vaikea sanoa, onko se neroutta vai hulluutta. Musiikkia ei voi kuvailla, sitä ei voi verrata mihinkään. Koko keikan aikana en puhunut seuralaisilleni mitään, olimme kaikki niin keskittyneitä. Jotain ehkä kertoo se, että keikan jälkeen kaverini tyttöystävä tuli luokseni, halasi ja sanoi kiitos. Hän ei ollut koskaan kuunnellut bändiä, mutta keikka oli elämys.

Lopapeysa kummitteli areenalla. Uskallan väittää, ettei Helsingissä voi muualla nähdä samaan aikaan yhtä paljon islantilaisia villapaitoja! Ihan upeita, aitoja, mahtavat värit ja kuviot! Sitten halpoja jäljitelmiä, ketjuvaateliikkeiden akryylivedoksia, joista tuli lähinnä myötähäpeän tunne. Oma lopepaysani ei tule koskaan olemaan yhtä hieno kuin lauantaina näkemäni, mutta sain ainakin vähän draivia sen tekemiseen!

Tässä vielä vähän maistiaisia Sigur Rósista ja islantilaisista villapaidoista...

Ja vielä oma suosikkibiisini Sæglópur, joka saa maailman jäämään kauas ulkopuolelle...

Jotain kivaa tölkkinipsuista? Yeah, right.

Minun pitäisi ajatella töitä, mikä tarkoittaa sitä, että aivot pyrkivät ajattelemaan jotain aivan muuta. Tänään olen ajatellut tölkkinipsuja.

Meille on kellariremontin yhteydessä kerääntynyt jätesäkillinen tyhjiä kaljatölkkejä. Mieheni tietää parhaiten miten remontti ja olut kuuluvat yhteen, mutta näin kuitenkin on käynyt. Ja kukaan ei ole tietenkään viitsinyt/muistanut viedä tölkkejä kauppaan. Tänään kävin sitten laittelemassa niitä pienempään pussiin, ja ryhdyin napsimaan avausnipsuja irti. Mielessäni siinsivät monet näkemäni, taidokkaasti toteutetut tölkkinipsuvirkkaukset. Näin jo itseni pikkujoulumekossa, kaulassani nipsukoru... kunnes aloin etsiä ohjetta.

Tämän löysin ensimmäisenä. En to-del-la-kaan ala vääntä jokaista pikkunipsun reunaa pyöreäksi. Enkä to-del-la-kaan jaksa noudattaa tuota ohjetta.

Ehkäpä minulle sopisi joku hieman pienempi ja yksinkertaisempi malli, kuten tämä? Tuollaiseen kämmenen kokoiseen työhön pääni ei ehkä väsyisi. Ehkä.

Tai ehkä vielä pienempää, kuten tässä? Tosin nuo korut ovat niin kauniita, ettei oma esteettinen silmäni tai virkkaustaitoni koskaan riitä saamaan tuollaista aikaiseksi.

Kävi miten kävi, aion jatkaa nipsujen keräilyä. Ovathan ne ihan kivoja koristeita ja nättejä, ihan vaan vaikka lasipurkissa säilytettynä.

DIY: Ylijäämäkassi ja farkkuessu

Aloitin isantilaisneuleen hihan neulomisen. AARGH! Ei siitä sen enempää.

Palaan iloisempiin tunnelmiin ja vähän vanhempiin tuunauksiin, koska niiden ajattelusta tulee parempi mieli. Ja niitä voi käyttää, toisin kuin tuota islantilaisneuletta, joka ei varmaan koskaan näe päivänvaloa...

Ensin tällainen Lilla My -kassi:

Tällainen neliömallinen olkalaukku on varmaan maailman helpoin ompelutyö. Ostin muutama vuosi sitten Hemtexistä pallopöytäliinan, jota jouduin lyhentämään n. 40cm. Ylijäämäpalasta ompelin tämän kassin, joka on siitä näppärä, että kangas on vahakäsiteltyä -> sietää kosteutta ja on jäykempää kuin tavallinen kangas. Koristeena lentää sateenvarjolla Pikku-Myy, jonka leikkasin keittiöpyyhkeestä ja applikoin kassiin liitelemään. 


 Toinen superhelppo tuunaus on tällainen farkkuessu (pahoittelen huonoa kuvaa):

En tiedä miten tämän selittäisi järkevästi, mutta pohjana ovat vanhat farkut. Tärkeää on, että vyötärökaistale on jotakuinkin sopiva. Leikkaa farkut reisien kohdalta poikki. Ratko haarasauma auki niin että housuista tulee hamemainen. Leikkaa etuosa kokonaan halki ja poista vetskari, mutta jätä nappi vyötärökaistaleeseen. Huolittele reunat haluamallasi tavalla, itselläni on tuollaista pallonauhaa.
Essuksi tekele muuttuu pukemalla se nurinpäin päälle eli takataskut tulevat eteen ja essun kiinnitys tapahtuu takaa housujen napilla.

Oliko vaikeaa? Ei.
Oliko vaikeasti selitetty? Kyllä.
Tsemppiä.

P.S. alemmassa kuvassa myös todelliset kestävän kehityksen villasukat: varret mummovainaani aikoinaan kutomat, joihin äitini uusi teräosat. Miksi heittää pois koko sukkapari, jos voi uusia kuluvat osat?

Talvi saa, niin myös minä.

Kutomispuuskan nimittäin. Onkohan se jokin biologinen ominaisuus, että talven lähestyessä ja ilmojen kylmetessä alkaa tehdä mieli vain käpertyä sohvan nurkkaan ja kutoa lämmintä? Ihmeellistä, ettei ihmisen evoluutio ole luonut Pohjoismaihin jonkinasteista talvihorrosta. Olisi tämä synkkyys paremmin siedettävissä.

Mutta minä en vaivu synkkyyteen! Islantilaisen villapaidan projekti etenee, koska sain viimein (hengähdystauon jälkeen) hankittua sopivan kokoiset pyöröpuikot hihojen neulomiseen. Jee! Kunhan saan ekan hihan aloitettua, niin kyllä se tästä lähtee. Valitsemani lopapeysan ohje on muuten ilmaiseksi saatavissa TÄÄLTÄ. Siellä on myös muita islantilaisia neulemalleja tarjolla lapsille ja aikuisille. Ja sen pitäisi näyttää valmiina jotakuinkin tältä:

Voin jo tässä vaiheessa kertoa, että niin ei tule käymään.








Sitten innostuin myös jostain syystä Kotolivingin Satunnaisia sankareita tilkkutakkiprojektista, josta kuvia TÄÄLLÄ. En löytänyt järkevämpää sivua, pahoittelen. Mutta idea ehkä käy selväksi. Minun hermoilleni tällainen pieni nysvääminen, jossa saa nopeasti ja helposti valmista, voisi sopia. Toisaalta voi käydä kuten mummoruutujen kanssa: ruutuja ja tilkkuja on lopuksi vino pino, mutta kärsivällisyys ei riitä viimeiseen pinnistykseen eli takin kokoamiseen. Ehkä niistä voi tuunata jotain...?

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

DIY: Villapaidan helman jatkaminen mummoruuduilla

Tässäpä maailman helpoin vinkki. Siis jos nurkissa sattuu olemaan liian lyhythelmainen neule (miksei joku muukin vaate) ja ylimääräisiä virkattuja mummoruutuja.

Itse innostuin harjoittelemaan toissakesänä mummoruutujen virkkausta, mutta en ollut lainkaan suunnitellut mihin niitä käyttäisin. Lopulta minulla oli iso kasa ruutuja, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi esim. peitteen tekemiseen. Ja energiakin loppui (kuten yleensä näissä superinnostusprojekteissa tapahtuu).

Jostain alennusmyynnistä ostin kivan mustan neuleen, mutta harmillisesti siinä oli tosi lyhyt helma (=liian lyhyt mahani piilottamiseen). Sitten otin kehiin mummoruudut.

Nuo ruudut on virkattu Novitan minikerillä, jotka ovat ihan superia tällaisiin pieniin, makeanvärisiin töihin! Jos virkkaisin amigurumeja, nämä kerät olisivat siihen mainioita. Virkkausjäljestä ei tarvitse sanoa ilkeyksiä, tämä oli tällainen opintoprojekti.

Jotenkin tuo ruudun koko oli sellainen, että se sattui ihan kohdilleen myös neuleen takaosassa, jossa on nappilista (kyllä, se on takana). Jos olisin halunnut pidemmän neuleen, olisin voinut laittaa useamman rivin ruutuja. Ja nämä sopisivat varmaan myös hameenhelmaan, toppiin, takkiin, johonkin tuunaukseen välikappaleeksi, tyynyliinaksi, peitteeksi... Ehkä pitäisi virkata näitä lisää niin kauan kuin lankoja riittää ja katsoa mitä näistä vielä syntyy!

DIY: avain-kännykkäpussukka

Olin kaipaillut työpaikalle järkevää systeemiä avainten ja puhelinten (2kpl) kuljettamiseen, kun firman osastojen välillä saa kulkea paljon ja joka välissä pn lukittu ovi. Avainnauha kaulan ympärillä ei tuntunut kivalta ja jätti puhelinongelman jäljelle. Silloin suunnittelin oman pussukan näille tarpeellisille tavaroille.

Pussukka on mitoiltaan Lumia/iPhone-optimoitu ja siinä on kaksi lokeroa. Joskus laitan kauppaan lähtiessä bonuskortit ja maksuvälineet yhteen lokeroon, jolloin säästyn lompakon kanniskelulta (paljon rahaa, painava. Heh.) Pussukan nauha on mitoitettu niin, että sen saa poikittain olan yli ja se roikkuu hieman lonkan yläpuolella. Avaimille on kiinnityshakanen, joka on irrotettu jostain mainosnauhasta. Ompelemiseen kykenee jopa kaltaiseni tumpelo: suorakaiteen muotoiset palat kiinni kolmelta sivulta. Pussinsuuhun taite ja siisti ommel.

Vinkki!! Messuilta ja työreissuilta yms. saa aina kaikkea turhaa sälää, mutta kannattaa katsoa onko niissä jotain hyödynnettävää! Olen heittänyt roskiin noin ziljoona mainosavainnauhaa, mutta niiden metalliosat ovat löytäneet uuden elämän. 

Elämästä ja kuoleman väistämättömyydestä

Vierailin viikonloppuna tätini ja isoäitini luona maalla. Tulee käytyä ihan liian harvoin. Matka on pitkä ja vierailut katkeransuloisia. Rakastan sukujani ja rakastan seutua, jossa juureni ovat. Mutta luopumisen ja irti päästämisen tunne on vierailuilla aina läsnä.

Tädilläni on syöpä, joka on levinnyt sisäelimistä luustoon. Juuri mitään ei ole tehtävissä, vain kivunlievitystä ja sitten saattohoito, ellei jokin ihme tapahdu. Itse hän tuntui suhtautuvan asiaan tyynesti, minä yritin vain pitää itseni kasassa.

Isoäitini jäi leskeksi viime joulukuussa, kun isoisäni kuoli 92-vuotiaana. Yhteisiä aviovuosia ehti kertyä 67. En osaa edes kuvitella, millaista on olla jonkun kanssa yhdessä yli puoli vuosisataa, ja sitten eräänä päivänä toinen on poissa. Isoäitini on hyvässä kunnossa ja asuu itsenäisesti, vaikka täyttää ensi keväänä 90 vuotta. Mutta häntä halatessani tunnen, kuinka vanha hän on, vartalo on kevyt ja hauras kuin pienellä linnulla. Haluaisin ottaa syliin ja suojella, sanoa "älä mene pois". Kuitenkin tiedostan, ettei aikaa ole enää kauan jäljellä.

Vihaan hyvästejä, vihaan rakkaistani luopumista, vihaan sitä, ettei siihen koskaan voi olla valmis. Vihaan sitä, että heidän mukanaan menetän osan itseäni, juuriani ja lapsuuttani. Haluaisin säilöä kaikki muistoni purkkiin, mutta tiedän, että muistotkin haalistuvat ja rapistuvat kuten rakennukset lapsuuteni pihapiirissä. 

DIY: Lego-korut

Lego-palikat ovat maailman mahtavimpia leluja. Paitsi silloin kun niiden päälle astuu paljain jaloin. Mutta muuten niistä voi tehdä ihan mitä vaan! Siis i-han mi-tä vaan!!! Jos minulla olisi aikaa, rakentelisin niillä vieläkin, mutta lasten kasvettua myös legot on siirretty varastoon. Mutta en suostu luopumaan siitä laatikosta, siinä on legoja minun ja mieheni lapsuudesta. Kun siihen on lisätty lastemme legot, on laatikossa varsinainen sukupolvien lego-kerrostuma!

Jostain tuli ajatus kokeilla lego-korujen tekemistä, varmaan niitä oli jossain myynnissä tai jonkun blogissa. Enhän minä itse mitään keksi, kopioin vaan omiin tarpeisiin ja kesälomalla oli aikaa testailla. Mutta kivojahan noista tuli, helppo oli tehdä ja mahdollisuuksia olisi vaikka kuinka!

Lego-sormuksia. Valmis sormuspohja (Sinooperi), liimaa ja legoja.

"Pocket Thief", lahja ystävälle. Rosvoryöväri-lego, jonka liimasin pieneen avaimenperärasiaan (Tiger).

"The Guy Who Didn't Make it to the Legoland". Legoukkeliparka roikkuu avaimenperälukosta, kaulanyöri Sinooperista

"Cliffhanger Granny". Old school legomummo 1970-luvulta pääasi roikkumaan kaulaan. Tämä onkin ilmeisesti joku cross fit-teräsmummo, kun jaksaa roikkua noissa lukoissa.

Superviikonlopun jälkiherkistelyä

Mennyt viikonloppu oli täynnä onnea. Heräsin tänä aamuna liian aikaisin, kesken unien, ja löysin itseni vuodattamasta onnen kyyneleitä pakahtumiseen asti. Elämässäni on paljon hyvää.

Musiikki. Osallistuin aikuisten bändileirille lauantaina ja sunnuntaina. Lauloin, soitin, halailin vanhaa ystävää, nauroin, söin hyvin, tassuttelin villasukissa. Musiikki on henkireikä. Jos maailmasta saisi valita vain yhden taiteen, ottaisin musiikin.  Opin soittamaan bassoa ja lauloin punkia!

Roller derby. Olen aina harrastanut urheilua ja harrastan yhä. En ole himoliikkuja, mutta nautin liikunnan aikaansaamasta endorfiiniryöpystä ja itsensä ylittämisen tunteesta. Kolmesti viikossa treenaan roller derbyä, kerran viikossa jääkiekkoa ja muina päivinä koitan ehtiä lenkille tai salille muun perheen ja työn aikataulujen sallimissa rajoissa. Lauantai-iltana olin Pasilan urheilutalolla katsomassa historian ensimmäisiä roller derbyn SM-finaalipelejä.

Suomen mestari Kallio Rolling Rainbow kultamitalin varmistuttua. 

Roller derby on vauhdikas kontaktilaji. Siinä ei kumarrella ketään, eikä pyydellä anteeksi omaa olemassaoloa. Silti tuntuu, kuin olisimme suurta perhettä. Monelle, ei vain minulle, roller derby mahdollistaa paon tosielämän sukupuolinormeista ja -odotuksista. Naisia ei ole totuttu näkemään taklaamassa, vihdoin on lupa olla raju ilman että se tulkittaisiin epänaiselliseksi. Roller derby -yhteisö on avoin ja suvaitsevainen, minkä vuoksi siellä näkyvät sateenkaaren kaikki värit. Vaikka itse elän normiheteron elämää, olen aina tuntenut olevani jotenkin marginaalissa, vähän kummallinen. Roller derbyssä minulla on paikka, jota kukaan ei kyseenalaista.

Ystävät. Olen onnellisessa asemassa, kun minulla on ympärilläni lapsuusystävien tiivis rinki. Pisin ystävyys on alkanut parivuotiaana ja muutkin ala-asteella. Emme nykyään tapaa kovin usein, mutta tieto heidän olemassaolostaan rauhoittaa. Olemme muuttuneet vuosien varrella, mutta jokaisessa on jäljellä tutut piirteet, hyvät ja huonot, kaikki muistot ja yhdessä koetut jutut. Nauramisesta ei meinannut tulla loppua. On ihanaa istua iltaa ihmisten kanssa, joille ei tarvitse selitellä mitään.

Tämä kuva ei liity juttuun mitenkään, mutta aina on tilaa söpöille pikkukisuille.

En olisi halunnut herätä maanantain arkeen lainkaan.

DIY: Läppärilaukku vanhoista farkuista

Nyt on niin helppoa tuunausta, että melkein hävettää. Kaipasin läppärilleni persoonallista laukkua, joten oli itse ryhdyttävä tuumasta toimeen.

Komeron hyvin organisoidusta kangaskätköstä löysin farkut, joita oli jo kiitettävästi saksittu muihin projekteihin.

Ompeluharrasteeni häpeäpilkku, komerollinen sekalaisia kangaskasseja.

Lantio-osa niistä sentään oli jäljellä, vaikka toinen takataskukin oli nyysitty. Koska kyseessä oli lasten farkut, sattui vyötärönympärys olemaan juuri läppärilleni sopiva. Siispä vain vähän haaroista korjailua ja suora sauma alareunaan... Tattadaa, The Laptop Bag on valmis!

Kahvoja hamstrasin kerran Tiimarista vähän suuremman satsin. Tässä laukussa ratkoin vyölenkkien alareunat, ujutin kahvat paikoilleen ja ompelin saumat takaisin kiinni.

Puuttuvan takataskun paikalla oli pari rumaa reikää, jotka peitin ompelemalla päälle sinisen pitsiliunan. Olen hamstrannut kirppareilta erikokoisia, pyöreitä pitsiliinoja, joita voi sitten käyttää mihin haluaa. Odottelen niiden suhteen vielä varsinaista kuningasideaa.

DIY: Piirun verran paremmat puukengät

Tyypillinen ongelma minulle: löydän kirpparilta jotain kivaa, jota tekee mieli vähän tuunata, mutta ideaköyhyys iskee.

Tällä kertaa kohteena on pari valkoisia puukenkiä. Hinta taisi olla 2€. Voi mitä kaikkea hauskaa puukengille voisikaan tehdä! Ajatelkaa vaikka Swedish hasbeensin globoja, miksei Suomessa innovoida noin? 

No, minä innovoin. Huikea suoritus. Tarvittiin musta spriitussi. Oli noissa kuumaliimalla muutama sydänkoriste kiinni, mutta eivät pysyneet vauhdissa mukana. I leave it here.

Uusvanha tv-taso eli tositarina siitä, kuinka omassa kodissa kannattaa kulkea silmät auki

Meillä on lähes kymmenen vuotta ollut aivan kamala perus-tv-taso á la Ikea. Puuvalmis taso maksoi aikanaan about parikymmentä euroa. Ensin yritin siihen jotain öljymaalia, mutta silloin olin vielä niin tumpelo näissä tuunausjutuissa, etten tajunnut maaleista mitään. Ulkoöljymaali ei _välttämättä_ ole sisätiloihin paras valinta... Ikeasta haettiin siiten hätiin joku petsiväri ja tasosta tuli jotakuinkin siedettävä. Ajan mittaan tuo rumistus alkoi kuitenkin sattua silmiin ja halusin löytää jotain paremmin kotiimme sopivaa. Talo on rakennettu 1950-luvulla ja meillä on paljon tuohon aikaan liittyviä elementtejä.

Eräänä iltana istuin sängyllä pohtimassa asiaa ja tuijotin edessäni olevaa tiikkiviilutettua matalaa kaappia, joka toimi meillä liinavaatekaappina. Alkujaan se on kirjahyllyn alaosa. Ja hyvänen aika, siinähän se uusi tv-taso oli koko ajan ollut aivan silmieni alla!

 

 

 

Tiikkiä sen olla pitää!

Raahasin tason olohuoneeseen ja se olikin paikalleen oikein sopiva. Liinavaatteet siirtyivät toiseen hyllykköön (olipa hyvä käydä ne läpi!). Myös vanhassa tv-tasossa jemmatut tavarat, kuten lukematon määrä PS2-pelejä ja käyttämätön karaokelaite (!!!), pääsivät uusiin paikkoihin tai kiertoon (olipa hyvä käydä nekin läpi!). Liukuovikaappien takana on piilossa äänentoisto-dvd-järjestelmä ja Wii-konsoli. Vetolaatikoissa on "jotain" ja ajan mittaan niihin varmasti kertyy yhä enemmän "jotain". Vanha taso lähti uudelle omistajalle Facebookin kierrätysryhmän kautta eli tämä oli totaalinen win-win-tapahtumaketju.

Tykkään kyllä kovasti tuosta sirosta tasosta, vaikkei tässä härdellissä telkkaria paljon ehditä katsoa.

Snoop Dogg eli koira Pitkäkuono

Meillä on asunut 7 vuotta sileäkarvainen kettuterrieri Remu. En aio blogata koirapojasta sen enempää, koska en ole kovin innostunut eläimistä. Satun vain omistamaan sellaisen... Mutta kiltti hän on ja kovin leppoisalta vaikuttaa jopa vilkkaan terrierin elämä. 

"Moi, mä oon Remu. Mä nukun ja syön, syön ja nukun. Eniten tykkään varastaa herkkuja ja kölliä sohvalla, vaikka mulla on siihen porttikielto. Emäntä käy mun kanssa juoksulenkeillä, mut mieluummin mä ajaisin takaa oravia. Kettuja mä oon tavannut monta, mut ne ei mun rodusta huolimatta oo ihan mun juttu. Mut nyt pitää lopetella, joku rapisuttaa ruokapussia. Nähään!"

DIY: virkattu jakkaran päällinen

Tämä työ kuuluu eittämättä turhimpien käsitöiden joukkoon. Eihän kukaan kai oikeasti tarvitse jakkaralle päällistä?

Minulla oli kaksi vyyhtiä Hanko-lankaa ja ensimmäisestä olin jo virkannut lippamyssyn. Toisesta kerästä aloitin baskerin tekemisen eräällä junamatkalla, mutta kyllästyin ajatukseen harmaasta myssystä. Eilen kaivoin sen esiin ja päätin jatkaa työstämistä pallinpäälliseksi. Pääsyy on tietysti se, että työmatka on bussilla pitkä, käsille on oltava tekemistä ja koitan vältellä aloittamaani islantilaista villapaitaa. 

Tuo on perussilmukoilla ja pylväillä väsätty ympyräksi. Lopussa kavensin, jotta sain muodon istumaan jakkaralle kauniisti. Alta se on kiristetty muutamalla langalla paikoilleen. Jakkara on perintöä isoisän suvusta, tuohon mahtavaan keltaiseen väriin olisi langaksi sopinut räväkämpikin värivalinta, mutta olkoon nyt harmaa. 

Mitäs sitten keksisin?

DIY: islantilainen villapaita (anteeksi, Islanti)

En ole koskaan neulonut mitään pipoa suurempaa. Yläasteella piti neuloa säärystimet, joihin sain tuhrattua koko lukuvuoden. Sukkia en viitsi edes aloittaa, koska en jaksa opetella sitä hel**tin kantapäätä. Näistä lähtökohdista onkin hyvä ilmoittaa, että olen aloittanut islantilaisen villapaidan eli lopapeysan neulomisen. Kaikki tai ei mitään, se ei pelaa joka pelkää jne. 

Vartalo-osa on jo valmis, kerään voimia hihojen aloittamiseen ja ohjeiden tulkitsemiseen. Ei nimittäin ole ihan yksinkertaista soveltaa ohjetta, joka on tehty paksulle villalangalle, kun itsellä on käytössä vain ohutta 7 veljestä. Olisi saattanut olla pienempi vaiva matkustaa Islantiin ja ostaa paita sieltä... Mutta yrittänyttä ei laiteta jne., koitan tsempata itseäni eteenpäin näillä kuluneilla sananparsilla. Thumbs up for lopapeysa! 

Pinkki päivä

Tänään oli kuopuksemme syntymäpäivä. Miten vuodet voivatkaan vieriä näin nopeasti! Lapset kasvavat ja äiti vain nuortuu... Juuri tällä hetkellä tuntuu kuin eläisin elämäni parhaita vuosia, valehtelematta. Sen kunniaksi tämä pinkki postaus, joka kunnioittakoon myös lokakuun rintasyöpäteemaa. Pinkki on tyttöjen väri, ja tytöt ovat timanttia!

Move! That! Ass!

Perse ylös penkistä ja liikkeelle!!! Olen urheillut pienestä asti enemmän tai vähemmän tosissaan. Yksilölajit ovat aikuisiällä vaihtuneet joukkuelajeihin, mutta liikkumista en lopeta toivottavasti koskaan. Välillä jalkoja särkee, mutta veri vetää lenkille ja treeneihin. Hommasin itselleni kesän lopussa nämä vauhdin antajiksi:

Juoksen näillä kuin Pegasos, kuin tuhkasta noussut Feenix kerta kaikkiaan! Entisiin verrattuna nämä ovat taivaallisen kevyet ja jalka rullaa hienosti (toivottavasti Niken edustaja huomaa tämän tekstin, koska odottelen innolla tuotetestauspaketteja. Kengänkoko 38, vaatekoko M, kiitos). En ole varusteurheilija, mutta kenkien pitää olla hyvät, muuten se kostautuu.

Tähän liittyy myös yksi pieni projekti nimeltään Kymppimiinus. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että jumalaisesta vartalostani olisi tarkoitus karistaa 10kg ennen kesää 2014. Mutta en aio stressata, lähtee jos lähtee. Pulla on kuitenkin hyvää ja suklaa vielä parempaa, eikä niuhotus sovi boheemille luonteelleni.

Paras lenkkibiisi tällä hetkellä tämä, ja video, koska tässä rullaluistellaan! Mutta siihen aiheeseen myöhemmin...

DIY: Pullovalaisin

Olin jo kauan haikaillut hajonneen jalkalampun tilalle olohuoneeseen uutta valaisinta, kunnes välähti. Olohuoneessa oli jo pidempään etsinyt paikkaansa vanha, kaunis pullo. Isäni oli aikoinaan kesätöissä Riihimäen lasitehtaalla, minkä vuoksi isovanhempieni kotona oli näitä lasipulloja. Harmittaa, ettei niitä aikoinaan otettu enempää talteen!

Rikkoutuneen Ikea-valaisimen varjostin puolestaan keräsi pölyä hyllyn päällä odottaen uutta elämää. Clas Ohlsonilta löytyi pullovalaisimille suunniteltu lampunpidin. Sitä, mitä Ohlsonilta ei löydy, et tarvitse.

Tsadaa, do I need to say more?

Ehkä sen voin paljastaa, että lampunpidin ei tuohon isohkoon pulloon ihan istunut, joten kiinnitys on varmistettu jesarilla. Mutta sitähän ei tällaisiin tunnelmallisiin blogikuviin laiteta näkyviin. Ja jos olette näkevinänne pullon lasipinnalla pölyä, sen on oltava optinen harha.

Kaikella on paikkansa. Tai sitten ei.

En jaksa laittaa kotia, mutta pidän sisustuslehdistä. Uusimmassa Koti ja keittiö-lehdessä kerrotaan  pariskunnasta, jonka "ylimmässä kerroksessa sijaitseva loft-henkinen koti on maustettu hehkuvilla sävyillä. Sisustuksessa jokaisella esineellä on oma harkittu paikkansa." Kuvia voi kurkata tästä.


Ihana ja kaunis koti, mutta apua ahdistus! En haluaisi asua kodissa, jossa kaikella on harkittu paikka! Pahin kauhuskenaarioni on koti, jossa kaikki on valmista. Jokaisella tavaralla paikka, jokaisella värillä merkitys. Ei tilaa virheille, kokeilulle, hulluille ideoille. Mihin sopivat lasten piirustukset, mitä tapahtuu koiran pureskelemalle jakkaralle? Minulla on allergia sopusuhtaisuutta ja soveliaisuutta vastaan, kutina alkaa näistä lehtijutuista.

Olisihan se aika mukavaa, jos meilläkin olisi tyylikästä ja siistiä. Mutta siinä tapauksessa se olisi jonkun muun koti.

Roinaa, riehumista ja rivouksia

Yllämainituista täällä poristaan. Olen äärimmäisyyksien ihminen enkä oikein kotonani millään alueella. Rakastan urheilua ja hikistä kärsimystä. Olen levoton ja haluaisin riehua ja mellastaa. Hiljainen runotyttö, joka heittää härskeimmät jutut. Kaipaan hiljaisuutta ja parasta seuraa minulle on minä itse. Pidän käsitöistä ja käsillä tekemisestä, mikä puolestaan vaatii keskittymistä ja pitkäjänteisyyttä. Olen perhekeskeinen, mutta vihaan ruuanlaittoa, kotitöitä, perinteistä perheenäidin mallia. Juhlapyhien perinteet saavat niskakarvani pystyyn. Olen äiti ja vaimo, mutta en halua tulla määritellyksi sen kautta. Ennen kaikkea olen Minä, ihan oma Minä. Välillä rakas, välillä raivostuttava.

Ehkäpä tämän blogin tarkoitus ei olekaan kertoa minusta muille, vaan itselleni.