En ole mikään kalastajan vaimo enkä muukaan vaimoilija. Vaimo ja äiti kyllä, mutta itsenäinen ihminen. Tässä blogissa ei esitellä kauniita poseerauksia, rusoposkilapsia tai illalliskattauksia. Tässä blogissa katsellaan maailmaa ja arkea käsillä tekemisen ja ruumiillisen rasituksen kautta. Tykkää tai ole tykkäämättä, kestän sen kuin nainen.
Tyypillinen ongelma minulle: löydän kirpparilta jotain kivaa, jota tekee mieli vähän tuunata, mutta ideaköyhyys iskee.
Tällä kertaa kohteena on pari valkoisia puukenkiä. Hinta taisi olla 2€. Voi mitä kaikkea hauskaa puukengille voisikaan tehdä! Ajatelkaa vaikka Swedish hasbeensin globoja, miksei Suomessa innovoida noin?
No, minä innovoin. Huikea suoritus. Tarvittiin musta spriitussi. Oli noissa kuumaliimalla muutama sydänkoriste kiinni, mutta eivät pysyneet vauhdissa mukana. I leave it here.
Meillä on lähes kymmenen vuotta ollut aivan kamala perus-tv-taso á la Ikea. Puuvalmis taso maksoi aikanaan about parikymmentä euroa. Ensin yritin siihen jotain öljymaalia, mutta silloin olin vielä niin tumpelo näissä tuunausjutuissa, etten tajunnut maaleista mitään. Ulkoöljymaali ei _välttämättä_ ole sisätiloihin paras valinta... Ikeasta haettiin siiten hätiin joku petsiväri ja tasosta tuli jotakuinkin siedettävä. Ajan mittaan tuo rumistus alkoi kuitenkin sattua silmiin ja halusin löytää jotain paremmin kotiimme sopivaa. Talo on rakennettu 1950-luvulla ja meillä on paljon tuohon aikaan liittyviä elementtejä.
Eräänä iltana istuin sängyllä pohtimassa asiaa ja tuijotin edessäni olevaa tiikkiviilutettua matalaa kaappia, joka toimi meillä liinavaatekaappina. Alkujaan se on kirjahyllyn alaosa. Ja hyvänen aika, siinähän se uusi tv-taso oli koko ajan ollut aivan silmieni alla!
Tiikkiä sen olla pitää!
Raahasin tason olohuoneeseen ja se olikin paikalleen oikein sopiva. Liinavaatteet siirtyivät toiseen hyllykköön (olipa hyvä käydä ne läpi!). Myös vanhassa tv-tasossa jemmatut tavarat, kuten lukematon määrä PS2-pelejä ja käyttämätön karaokelaite (!!!), pääsivät uusiin paikkoihin tai kiertoon (olipa hyvä käydä nekin läpi!). Liukuovikaappien takana on piilossa äänentoisto-dvd-järjestelmä ja Wii-konsoli. Vetolaatikoissa on "jotain" ja ajan mittaan niihin varmasti kertyy yhä enemmän "jotain". Vanha taso lähti uudelle omistajalle Facebookin kierrätysryhmän kautta eli tämä oli totaalinen win-win-tapahtumaketju.
Tykkään kyllä kovasti tuosta sirosta tasosta, vaikkei tässä härdellissä telkkaria paljon ehditä katsoa.
Meillä on asunut 7 vuotta sileäkarvainen kettuterrieri Remu. En aio blogata koirapojasta sen enempää, koska en ole kovin innostunut eläimistä. Satun vain omistamaan sellaisen... Mutta kiltti hän on ja kovin leppoisalta vaikuttaa jopa vilkkaan terrierin elämä.
"Moi, mä oon Remu. Mä nukun ja syön, syön ja nukun. Eniten tykkään varastaa herkkuja ja kölliä sohvalla, vaikka mulla on siihen porttikielto. Emäntä käy mun kanssa juoksulenkeillä, mut mieluummin mä ajaisin takaa oravia. Kettuja mä oon tavannut monta, mut ne ei mun rodusta huolimatta oo ihan mun juttu. Mut nyt pitää lopetella, joku rapisuttaa ruokapussia. Nähään!"
Tämä työ kuuluu eittämättä turhimpien käsitöiden joukkoon. Eihän kukaan kai oikeasti tarvitse jakkaralle päällistä?
Minulla oli kaksi vyyhtiä Hanko-lankaa ja ensimmäisestä olin jo virkannut lippamyssyn. Toisesta kerästä aloitin baskerin tekemisen eräällä junamatkalla, mutta kyllästyin ajatukseen harmaasta myssystä. Eilen kaivoin sen esiin ja päätin jatkaa työstämistä pallinpäälliseksi. Pääsyy on tietysti se, että työmatka on bussilla pitkä, käsille on oltava tekemistä ja koitan vältellä aloittamaani islantilaista villapaitaa.
Tuo on perussilmukoilla ja pylväillä väsätty ympyräksi. Lopussa kavensin, jotta sain muodon istumaan jakkaralle kauniisti. Alta se on kiristetty muutamalla langalla paikoilleen. Jakkara on perintöä isoisän suvusta, tuohon mahtavaan keltaiseen väriin olisi langaksi sopinut räväkämpikin värivalinta, mutta olkoon nyt harmaa.
En ole koskaan neulonut mitään pipoa suurempaa. Yläasteella piti neuloa säärystimet, joihin sain tuhrattua koko lukuvuoden. Sukkia en viitsi edes aloittaa, koska en jaksa opetella sitä hel**tin kantapäätä. Näistä lähtökohdista onkin hyvä ilmoittaa, että olen aloittanut islantilaisen villapaidan eli lopapeysan neulomisen. Kaikki tai ei mitään, se ei pelaa joka pelkää jne.
Vartalo-osa on jo valmis, kerään voimia hihojen aloittamiseen ja ohjeiden tulkitsemiseen. Ei nimittäin ole ihan yksinkertaista soveltaa ohjetta, joka on tehty paksulle villalangalle, kun itsellä on käytössä vain ohutta 7 veljestä. Olisi saattanut olla pienempi vaiva matkustaa Islantiin ja ostaa paita sieltä... Mutta yrittänyttä ei laiteta jne., koitan tsempata itseäni eteenpäin näillä kuluneilla sananparsilla. Thumbs up for lopapeysa!
Tänään oli kuopuksemme syntymäpäivä. Miten vuodet voivatkaan vieriä näin nopeasti! Lapset kasvavat ja äiti vain nuortuu... Juuri tällä hetkellä tuntuu kuin eläisin elämäni parhaita vuosia, valehtelematta. Sen kunniaksi tämä pinkki postaus, joka kunnioittakoon myös lokakuun rintasyöpäteemaa. Pinkki on tyttöjen väri, ja tytöt ovat timanttia!
Perse ylös penkistä ja liikkeelle!!! Olen urheillut pienestä asti enemmän tai vähemmän tosissaan. Yksilölajit ovat aikuisiällä vaihtuneet joukkuelajeihin, mutta liikkumista en lopeta toivottavasti koskaan. Välillä jalkoja särkee, mutta veri vetää lenkille ja treeneihin. Hommasin itselleni kesän lopussa nämä vauhdin antajiksi:
Juoksen näillä kuin Pegasos, kuin tuhkasta noussut Feenix kerta kaikkiaan! Entisiin verrattuna nämä ovat taivaallisen kevyet ja jalka rullaa hienosti (toivottavasti Niken edustaja huomaa tämän tekstin, koska odottelen innolla tuotetestauspaketteja. Kengänkoko 38, vaatekoko M, kiitos). En ole varusteurheilija, mutta kenkien pitää olla hyvät, muuten se kostautuu.
Tähän liittyy myös yksi pieni projekti nimeltään Kymppimiinus. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että jumalaisesta vartalostani olisi tarkoitus karistaa 10kg ennen kesää 2014. Mutta en aio stressata, lähtee jos lähtee. Pulla on kuitenkin hyvää ja suklaa vielä parempaa, eikä niuhotus sovi boheemille luonteelleni.
Paras lenkkibiisi tällä hetkellä tämä, ja video, koska tässä rullaluistellaan! Mutta siihen aiheeseen myöhemmin...
Olin jo kauan haikaillut hajonneen jalkalampun tilalle olohuoneeseen uutta valaisinta, kunnes välähti. Olohuoneessa oli jo pidempään etsinyt paikkaansa vanha, kaunis pullo. Isäni oli aikoinaan kesätöissä Riihimäen lasitehtaalla, minkä vuoksi isovanhempieni kotona oli näitä lasipulloja. Harmittaa, ettei niitä aikoinaan otettu enempää talteen!
Rikkoutuneen Ikea-valaisimen varjostin puolestaan keräsi pölyä hyllyn päällä odottaen uutta elämää. Clas Ohlsonilta löytyi pullovalaisimille suunniteltu lampunpidin. Sitä, mitä Ohlsonilta ei löydy, et tarvitse.
Tsadaa, do I need to say more?
Ehkä sen voin paljastaa, että lampunpidin ei tuohon isohkoon pulloon ihan istunut, joten kiinnitys on varmistettu jesarilla. Mutta sitähän ei tällaisiin tunnelmallisiin blogikuviin laiteta näkyviin. Ja jos olette näkevinänne pullon lasipinnalla pölyä, sen on oltava optinen harha.
En jaksa laittaa kotia, mutta pidän sisustuslehdistä. Uusimmassa Koti ja keittiö-lehdessä kerrotaan pariskunnasta, jonka "ylimmässä
kerroksessa sijaitseva loft-henkinen koti on maustettu hehkuvilla
sävyillä. Sisustuksessa jokaisella esineellä on oma harkittu paikkansa." Kuvia voi kurkata tästä.
Ihana ja kaunis koti, mutta apua ahdistus! En haluaisi asua kodissa, jossa kaikella on harkittu paikka! Pahin kauhuskenaarioni on koti, jossa kaikki on valmista. Jokaisella tavaralla paikka, jokaisella värillä merkitys. Ei tilaa virheille, kokeilulle, hulluille ideoille. Mihin sopivat lasten piirustukset, mitä tapahtuu koiran pureskelemalle jakkaralle? Minulla on allergia sopusuhtaisuutta ja soveliaisuutta vastaan, kutina alkaa näistä lehtijutuista.
Olisihan se aika mukavaa, jos meilläkin olisi tyylikästä ja siistiä. Mutta siinä tapauksessa se olisi jonkun muun koti.
Yllämainituista täällä poristaan. Olen äärimmäisyyksien ihminen enkä oikein kotonani millään alueella. Rakastan urheilua ja hikistä kärsimystä. Olen levoton ja haluaisin riehua ja mellastaa. Hiljainen runotyttö, joka heittää härskeimmät jutut. Kaipaan hiljaisuutta ja parasta seuraa minulle on minä itse. Pidän käsitöistä ja käsillä tekemisestä, mikä puolestaan vaatii keskittymistä ja pitkäjänteisyyttä. Olen perhekeskeinen, mutta vihaan ruuanlaittoa, kotitöitä, perinteistä perheenäidin mallia. Juhlapyhien perinteet saavat niskakarvani pystyyn. Olen äiti ja vaimo, mutta en halua tulla määritellyksi sen kautta. Ennen kaikkea olen Minä, ihan oma Minä. Välillä rakas, välillä raivostuttava.
Ehkäpä tämän blogin tarkoitus ei olekaan kertoa minusta muille, vaan itselleni.
