Esikoiseni, ihana tyttäreni, tuli rippikouluikään ja heinäkuun lopussa vietimme rippijuhlia. Talo oli täynnä rakkaita, pöytä notkui JA MINÄ HÖSELSIN NIIN ETTÄ KUVAUS UNOHTUI!!! Onneksi päivän tähdestä on paljon kuvia, mutta muu...no, ehkä kahden vuoden päästä muistan, kun on kuopuksen vuoro.
Ehkä vähäkin riittää tuomaan tunnelmasta jotain. Meille se jäi muistoihin ilman kuviakin. Rippijuhla on nuorille yhä iso juttu, askel kohti aikuisuutta. Ja kyllähän se äidinkin sydäntä vähän riipaisee - vastahan tuo syntyi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti